maanantai 21. lokakuuta 2013

Sopivasti tulinen kanapasta maustuu Savunagalla

Kun jääkaapista löytyy paketillinen kanan rintafileitä, mutta muuta ei niiden kanssa ole miettinyt kaupasta ostaessa, joutuu kotona hetken miettimään, että mitä näistä nyt taas tekee. No onneksi kaapista löytyy usein yhtä sun toista. Tällä kertaa kanan kaveriksi löytyi Penne Rigatta pastaa ja aiemmin ehdin jo päivitellä mihin noita kaikkia chilikastikkeita ehtii käyttää. No siitä syntyi idea, että sopivasti tulinen kanapasta saa tänään näytellä pääroolia.
Sopivan tulinen kanapasta

Resepti:

600 g kanan rintafileitä (hunaja marinoitu)
Pastaa esim. Penne Rigatta
200 g paseerattua tomaattia
3 rkl Koskenlaskija voimakas sulatejuustoa
tilkka oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
1-2 tl Savunaga chilikastiketta

Valmistus:

Paista kanan rintafileet uunissa. Keitä pasta oliviiöljyllä ja suolalla maustetussa keitinvedessä. Kun pasta on keitetty kaada keitinvesi pois ja lisää paseerattu tomaatti ja Koskenlaskija. Sekoita kuumalla liedellä kunnes koskenlaskija on sulanut ja sekoittunut. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Lisää Savunaga chilikastike ja sekoita hyvin. Leikkaa paistetut kanan rintafileet ja kokoa annos.

Tarjoilu:

Kanan rintafile paistamisen jälkeen
Tarjoile annos vaikka lounaalla. Leikkaa kanan fileet ja asettele ne annoksen päälle. Savunaga antaa sopivasti potkua pastaan. Jos et pidä niin voimakkaasti maustetusta ruoasta, voit käyttää jotain miedompaa chilikastiketta. Tämän pastan valmistus onnistuu myös lapsiystävällisesti, kun ottaa lapsen annoksen ennen kuin lisää chilikastikkeen. Toiset lapset tosin tykkäävät myös tulisemmasta ruoasta, mutta tämä vinkkinä niille joiden lapset eivät syö tulista ruokaa, mutta itselle tulisempi herkku maistuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti